HT Laser The Cutting Crew

Miehistö palveluksessanne

Merenkävijät kertoivat tarinoita miehistöistä, jotka olivat ylitse muiden. Yhteistä näille tarinoille on haasteellisten olosuhteiden ja tilanteiden ymmärtäminen sekä yhteishenki, joka äärimmillään voittaa tuulen ja meren voiman. Samanlaista merenkävijäperinnettä jatkaa mantereella HT Laser Oy miehistöineen.

Järvi vai meri

The Cutting Crew toimittaa myös maailmalle. Leikepalvelusta järjestelmätoimituksiin asti osaamisemme toimitetaan meiltä ulkomaiseen yksikköön tai asiakkaallesi EU-alueella.

Aallokko ei haittaa

Suomen suurimman leikkauskapasiteettimme avulla tasaamme erilaisten häiriöiden vaikutukset asiakkaan kuormavaihteluissa. Omaa jatkojalostusosaamista täydentää luotettava ja edelleen kehittyvä yhteistyöverkostomme. Meiltä löytyy keinot myös haastavan varaosatuotannon hallitsemiseen. 

Katse kaukaisuuteen 

HT Laser Oy on perustettu vuonna 1989 ja sillä on yksiköitä kymmenellä paikkakunnalla Suomessa ja yksikkö Puolassa. HT Laser on laser- ja vesisuihkuleikkauksen ja laserhitsauksen johtava asiantuntija Suomessa ja monipuolinen järjestelmätoimittaja, jolla on yli tuhat asiakasta. Vuonna 2011 yhtiön liikevaihto oli 42 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa oli n. 240 henkeä.

Uutisia

02.02.2012

Cargotec siirtää osittain Raision hitsaustoimintansa HT Laser Oy:lle

Lue lisää...
 
31.01.2012

Nimitys HT Laser Oy:n laadunvarmistukseen.

Insinööri Matti Jukarainen on nimitetty laatupäälliköksi HT Laser Oy:n Vieremän yksikköön.

Lue lisää...
 
31.01.2012

HT Laser on avannut toimipisteet Puolassa

 

HT Laser on vuonna 2011 avannut toimipisteet Puolassa.

Suomen toimintojen lisäksi HT Laserilla on toimipiste Ruotsissa ja nyt myös Puolassa.

Lue lisää...
 

Pitkät ja raskaat

5419_182x90_laatu

Palvelemme raskasta teollisuutta leikkaus- ja jatkojalostuskapasiteetillamme.

Lue lisää

Palveluverkosto

HT Laser Suomessa

Yli tuhat asiakasta tuntee jo meidät. Kaikille palvelut läheltä, yhdeltä yhteyshenkilöltä.

Lue lisää

Laatu

kilpailu-img

Tähtäämme prosessinkehityksellä kansainvälisen tason kilpailukykyyn.

Lue lisää

The cutting crew

HT Laser Cutting Crew

Henkilöstömme alamme pioneeriyrityksessä on asiantuntevaa ja koulutettua.

Lue lisää


© 2010 HT Laser. Kaikki oikeudet pidätetään